Tylsää diplomatiaa vai medianäkyvyyttä?

Elämme kansainvälisissä suhteissa aikaa, jossa näyttämisen tarve ja vahva reagointi julkisuudessa sävyttävät toimintaa. Useimmiten viestinnän kohteena tuntuu olevan kotiyleisö. Voi kriittisesti kysyä, koska viimeksi salainen diplomatia ja työskentely hiljaa kulisseissa on tuonut ratkaisuja? Ehkä YK:n turvaneuvoston viimeisin Pohjois-Koreaa kohtaan tehty pakotepäätös on tällainen – mutta ellei sitä olisi syntynyt, olisi se asettanut turvaneuvoston toimintakyvyn todella kyseenalaiseksi. Kulisseissa tehtävä diplomaattien työ ei sosiaalisen median näkökulmasta ole järin riemastuttavaa, mutta sillä on silti ajan saatossa saatu eskaloituvat tilanteet jäähdytettyä ja kriisit ratkaistua. Se, mikä julkisuudessa saattaa tuntua tylsältä, saattaa käytännössä olla silti tehokkainta.

Kesän aikana tapahtui paljon. Kiristynyt tunnelma Pohjois-Koreaan liittyen on kärjistynyt koko ajan ja uhkaileva sanankäyttö on saavuttanut uuden tason. Tehdyt pakotepäätökset iskevät nyt voimakkaasti Pohjois-Korean vientituloihin ja katkaisevat merkittävän osan maan viennistä ja samalla pysäyttävät väkisinkin kaivostoimintaa, energiantuotantoa ja vientisatamien työt. Sellainen aiheuttaa vääjäämättä maassa sisäisten kriisikokousten tarpeen. En tiedä, koska vastaavia pakotteita on asetettu viimeksi mitään maata vastaan. Onko Iran edellinen?

USA vastasi vaaleihin vaikuttamiseen pakotteilla Venäjää vastaan tavalla, jossa on kaksi huomiota herättävää piirrettä. Edustajainhuone ja Senaatti ottivat lehtitietojen mukaan aseman, jossa ilman niiden myötävaikutusta presidentti ei voi lieventää tai poistaa pakotteita. Presidentin toimintakykyä neuvotteluissa rajoitettiin. Toiseksi uudet pakotteet saattavat kiertotietä vaikeuttaa myös EU:n ja Venäjän energiayhteistyötä ja EU reagoikin pakotepäätökseen hyvin varauksellisena. Suomen intresseissä ei mielestäni ole pakotteiden ulottaminen energiayhteistyöhön. Se johtaisi suuriin vahinkoihin ja kierteeseen, josta ulospääsy olisi todella vaikeaa. EU:n kannattaa jatkaa yhä määrätietoisemmin energiaomavaraisuutensa nostamista ja sisäistä yhteistyötä eri maiden energiaturvallisuuden parantamiseksi. Tätä kannattaa tehdä sekä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi että talous- ja työllisyysperusteilla, mutta tämä ei ole ristiriidassa Venäjän kanssa harjoitettavan energiayhteistyön kanssa.

Yhdysvalloilla on oma luonnollinen pyrkimyksensä vahvistaa LNG-kaasun viemistä Eurooppaan, mutta mielestäni kaikille on parasta, että se tapahtuu markkinaperusteisesti – ei poliittisesti. EU sinällään edistää LNG-kaasun saamista uudeksi energiaturvallisuutta parantavaksi vaihtoehdoksi tukemalla terminaalien rakentamista.

Kolmas maininnan ansaitsema kokonaisuus liittyy Itämeren alueen sotilaalliseen aktiivisuuteen. Näyttävyys on täälläkin lisääntynyt ja syyskuu tulee olemaan erityisen näyttävä Venäjän ja Ruotsin suurten sotaharjoitusten ansiosta. Kun Ukrainan kriisi alkoi, pidettiin Suomessa vakauspolitiikan tavoitteena sitä, että Ukrainan kriisi ei laajenisi Itämeren alueelle. Itse kriisi ei ole laajentunut tänne, mutta  ne reaaliset voimat, joiden välisissä suhteissa on kriisin mahdollisuus, ovat nyt täällä entistä näkyvämmin. Vahingon tai epäonnen mahdollisuus on täällä nyt Ukrainasta riippumatta. Vakauspolitiikkaa olisi nyt mahdollisimman avoimesti viestiä sotaharjoitusten sisällöstä, joukoista ja tavoitteista.

Matti Vanhanen

Kirjoitus julkaistu Paasikivi-seuran Puheenjohtajan blogissa 9.8.2017.