Sipilä on yhteistyö- ja muutosjohtaja

Eri aika vaatii johtajuudelta erilaisia ominaisuuksia. Pääministeri Juha Sipilä on muutosjohtaja, jota tämä aika on tarvinnut. Edellinen hallituskokoonpano ei kyennyt puskemaan läpi uudistuksia eläkeuudistusta lukuun ottamatta. Kuvaavaa on, että talouden taantuma jatkui tuolloin täydet neljä vuotta, vaikka päämarkkinoillamme oli noususuhdanne. Työttömiä tuli 100 000 ihmistä lisää. Julkisen talouden alijäämä pysyi kroonisella tasolla. Muutosjohtamista olisi tarvittu, mutta hallituksen sitoutumisesta kuvan antaa se, että kaksi puoluetta, Vihreät ja Vasemmistoliitto jättivät vastuunkannon kesken.

Sipilän ote asioihin on ollut strateginen. Ongelmat ja muutostarpeet on määritelty ja niiden korjaamiseksi on päätetty keinot ja rahoitus. Tämän laajan ohjelman läpivientiä hallitus seuraa jatkuvasti. Jos jokin ajateltu keino ei mene läpi tai ei vastaa tavoitteeseen, Sipilällä on riittänyt tervettä itsetuntoa tunnustaa se ja etsiä uutta keinoa. Tärkeimpiä keinoja, kuten kilpailukykysopimusta ja sote-ratkaisua, hän on ajanut reittejä vaihtaen päämäärää kohti vilkuilematta sitä, miten omalle kannatukselle sillä hetkellä käy. Tällaista muutosjohtajaa me olemme tähän hetkeen todella tarvinneet.

Kasvu, työllisyys, uudistukset ja julkisen sektorin talouden tasapainon hakeminen liittyvät yhteen. Tulokset puhuvat nyt puolestaan. Vienti on saatu kasvuun ja pääsimme noususuhdanteen imuun viime hetkillä. Investoinnit ja työpaikkojen määrä on kasvussa. Vielä kesän alussa ekonomistit yleisesti väittivät, että valtion alijäämä on päätöksistä huolimatta yhä yli 5 miljardia euroa. Ensi vuoden budjettiehdotuksen pohjaesitys näyttääkin 3,4 miljardin alijäämää ja uskon, että jos hoidamme asiamme hyvin, päädymme ensi vuonna alle 3 miljardin alijäämätason ja samalla velkaantuminen suhteessa bkt:hen taittuu.

Osa tätä johdonmukaisuutta on nyt se, että säilytämme veroalennuspuheissa maltin.  Koko Suomen palkkasumma on 100 miljardin suuruusluokassa. Nyt ei enää tarvitse puhua nollalinjasta, vaan järjestöt sopivat palkankorotuksista. Toivottavasti valittava linja edelleen vahvistaa suhteellista kilpailukykyä sekä sallimme viennin kasvaa ja teollisuustuotannonkin palata Suomeen.

Hallitusohjelmassa on kirjattu, että kenenkään verotus ei nouse. Vaikuttaa siltä, että tulkintakiista hallitusohjelmasta koskee sitä, tarkastellaanko verotusta vuosittain vai koskevatko lupaukset vaalikauden mittaista tarkastelukautta. Vain yhdessä kohtaa puhutaan vuosittaisuudesta, ja se koskee palkankorotusten ja inflaation vuosittaista huomioimista tuloverotuksessa.

Puolueiden ja järjestöjen välillä käytävän verokeskustelun haarukka tuntuu olevan suuruusluokaltaan 200–300 miljoonassa eurossa. Se on palkkasummasta noin pari promillea. Tämän merkitystä ei ostovoiman kannalta kannata suurennella.  Sen sijaan valtion talouden tasapainon kannalta parisataa miljoonaa on nyt paljon. Tuen voimakkaasti pääministerin maltillista linjaa.

Suuressa kuvassa on nähtävä, että elämme nyt nousukautta, mutta valtion talous on alijäämäinen. On keskityttävä siihen, että alijäämä kyetään kuromaan umpeen niin kauan kuin nousukautta vielä kestää. Jos meillä on joskus varaa veronkevennyksiin, sitä varaa tarvitaan seuraavassa laskukaudessa.

Muistutan siitä, että nousukausi Yhdysvalloissa ja Euroopassa on kestänyt jo poikkeuksellisen pitkään. Tätä hyvää ei tältä erää välttämättä jatku loputtomiin.

Pääministeri on ollut sekä uudistusten että Sipilän, Soinin ja Stubbin sopimien leikkausten toteuttamisessa kiintopiste. Vaalikauden suurta kuvaa ei saa vaalien odotuksessa hämärtää. Ymmärrän, että veronalennuksilla haluttaisiin miellyttää väestön enemmistöä, mutta hallituksen työ pääasioiden kohdalla on yhä kesken ja kurinalaisuutta on nyt jatkettava.

 

Matti Vanhanen