Schulzin liittovaltio…

Saksan sosialidemokraattien puheenjohtaja Martin Schulz esitti vanhan ideansa EU:n muuttamisesta liittovaltioksi. Monet ovat jo käyttäneet sitä todisteena EU:n kehittymisestä väärään suuntaan. Väitän, että Schulzin tavoite ei toteudu.

Schulz vaatii uutta perustuslaillista sopimusta. Oma historiani unionin perussopimusten valmistelusta on pitkä. Ensin olin vuosina 2002–2003 perustuslaillista sopimusta valmistelleen satajäsenisen konventin jäsen. Suomesta siihen oli nimetty kolme jäsentä: Teija Tiilikainen, Kimmo Kiljunen ja allekirjoittanut. Konventti teki ehdotuksensa sopimukseksi, eikä se ollut liittovaltioesitys. Sen jälkeen jäsenvaltiot käynnistivät hallitusten välisen konferenssin (HVK), joka ryhtyi neuvottelemaan sopimuksesta. Olin pääministerinä tuon neuvottelun suomalaisjäsen ja pääministereistä ainoa, joka oli ollut pohjatyöt tehneen konventin jäsen.

HVK:n aikana valtaosa jäsenmaista teki selväksi sen, että unionista ei tehdä liittovaltiota, vaan sen toimintakykyä ja päätöksentekokykyä parannetaan säilyttäen unionin nykyluonne. Vedin yhdessä Itävallan liittokansleri kanssa parhaimmillaan 16 pientä ja pienehköä jäsenmaata (ja tulevaa jäsenmaata) koonnutta samanmielisten maiden ryhmää. Sain muiden pyynnöstä kunnian käyttää päätösistunnossa näiden maiden puolesta yhteisen puheenvuoron.

Kyseinen sopimusluonnos kaatui lopulta kansanäänestyksissä. Pidin konventtia todella epäonnistuneena alkuvaiheen valmistelutapana. Valmistelun on oltava selkeästi jäsenmaiden välinen. Ne omistavat perussopimuksen. Euroopan parlamentin jäseniä tai muita ulkopuolisia ei pidä ottaa valmisteluun. Nyt Schulz esittää paluuta konventtiin vielä kerran kokeiltuakin huonommalla kokoonpanolla. Lisäksi hän esittää, että konventin esitys pitää jäsenvaltioissa hyväksyä tai erota unionista:

“Such a constitutional treaty has to be written by a convention that includes civil society and the people. This constitutional treaty will then have to be put to the member states and those that don’t approve it will automatically have to leave the EU,” 

Sopimusesityksen kaaduttua ryhdyttiin neuvottelemaan nykyisin voimassa olevaa Lissabonin sopimusta uudessa HVK:ssa. Olin siinä jälleen pääministerinä Suomen edustaja. Sopimuksesta tuli hyvä. Unioni on jäsenvaltioidensa muodostama yhteisö. Kukaan ei tuossa neuvottelussa esittänyt siirtymistä liittovaltioon. Yksittäisiä federalisteja on aina ollut joukossa, mutta päätösehdotuksia ei ole tehty. Tyrmäys olisi ollut varma.

Pääministeri Sipilä on kertonut, että jäsenmaat ovat sopineet uudistavansa unionia käytännön työn kautta ja että perussopimusta ei avata. Se on järkevä linjaus. Unioniyhteistyön on osoitettava kykynsä käytännön päätöksenteossa. Unionin nykyinen rakenne ei ole estämässä uudistuksia.

Ongelmat liittyvät rakenteiden sijasta poliittisen tahdon puutteeseen. Schulz ja muut federalistit ajattelevat, että liittovaltiossa voidaan poliittiset erimielisyydet ohittaa sysäämällä toista mieltä olevat sivuun. Se ei ole jäsenvaltioiden tahtoa kunnioittavaa demokratiaa vaan jotain muuta. Juuri siksi liittovaltiota ei pidä hyväksyä, koska se sivuuttaisi jäsenvaltiot tärkeimpänä päätöksentekijät ja siirtäisi vallan ylikansallisille toimielimille.

Suomessa pääministerin yli ei kävellä EU-asioissa ja tähänastinen kokemus kertoo, että keskustalainen pääministeri Suomessa tahtonsa pitäen takaa sen, että emme muuta unionin perusluonnetta. Tästä on näyttöä. Vastaavia päättäjiä on muukin Eurooppa onneksi pullollaan.

Jos Saksa haluaa yhdistää verotuslainsäädäntönsä Ranskan kanssa, niin he voivat tehdä sen kahdestaan unionin rakenteiden ulkopuolella. Jokainen maa voi päättää itse, haluaako seurata perässä. En pelkäisi sitä, että jäsenmaat voivat keskenään harjoittaa muuta yhteistyötä asioissa, jotka eivät kuulu unionin toimivaltaan.

Schulzin ajatus, että liittovaltiota vastustavat maat saavat jättää unionin, tuo mieleen yhden anekdootin liki 15 vuoden takaa. Silloin Saksan vihreitä edustava ulkoministeri tuli HVK:n aikana kertomaan minulle millaisen kompromissin Saksa ja Ranska ovat neuvotelleet. Hän sanoi, että se, joka tämän paketin avaa ja rikkoo, ottaa itselleen vastuun uuden yhteisymmärryksen kokoamisesta. Kerroin, että Suomi ei hyväksy ehdotusta ja avaa sen. Ulkoministeri unohti yhden perusasian: unionissa tarvitaan jokaisen maan hyväksyntä perussopimusmuutoksille. Ranska ja Saksa ovat perustajajäseninä tärkeässä roolissa, mutta ne eivät kahdestaan omista perussopimusta.

Matti Vanhanen