Puhe Pohjois-Pohjanmaan yrittäjäjuhlassa 4.11.2017

4.11.2017 Pohjois-Pohjanmaan yrittäjäjuhla

Raahe

Kansanedustaja Matti Vanhanen

 

Kasvollisen omistajuuden arvostusta nostettava

 

Viime aikojen tulkinnat taloustilanteesta ja -tilastoista ovat herättäneet keskustelua. Mielestäni kyse on siitä, että tulkitsijat eivät osaa tehdä eroja tilastojen välillä. Kun teknologiateollisuudesta kuultiin, että yritysten antamien tietojen mukaan kapasiteetti on jo käytössä, haluttiin siitä nostaa ristiriita, että eikö talouskasvu olekaan enää jatkumassa. Kyse on siitä, uskaltavatko yritykset ryhtyä investoimaan kapasiteetin kasvattamiseksi. Millaista luottamusta investoinnin tekeminen vaatii?

Kasvu voi mielestäni jatkua kestävästi, jos kapasiteettia ryhdytään kasvattamaan. Tulkinta viimeisestä palkkasopimuksesta oli, että viennin kannalta suhteessa tärkeimpiin kilpailijoihimme kilpailukykymme paranee seuraavienkin kahden vuoden aikana, mutta myös työntekijöiden motivaatio paranee, kun tulot nousevat.

 

Finanssikriisin opit otettava tosissaan

Joskus on hyvä piirtää suuri kuva, jotta näemme missä olemme.

Vuosien 2008–2009 finanssikriisi ja sitä vähän myöhemmin seurannut eurokriisi, osuivat Suomen kannalta todella huonoon saumaan.

Ennen finanssikriisiä työmarkkinoilla maltti petti juuri ennen romahdusta ja Suomi syöksyi maailmanlaajuiseen investointipysähdykseen taloutena, joka oli juuri nostanut kustannuksensa korkealle. Ne vähätkin tilaukset, joita oli saatavilla, menetettiin, kun hävittiin hinnassa. Syitä kustannusten karkaamiseen oli useita, mutta yksi opetus poliittiselle järjestelmälle toivottavasti tuli selväksi: vaalitaisteluja ei pidä käydä sairaanhoitajien palkankorotuksilla. Se antoi lupalapun työmarkkinajärjestöillekin unohtaa realiteetit. Jos talouskasvu olisi jatkunut edellisvuosien tapaan, vahinko olisi ollut vähäisempi. Yhdysvaltalaisen pankin romahdus muutti kuitenkin kaiken.

Suomi menetti tuossa kriisissä bruttokansantuotteestaan kahdeksan prosenttia. Se oli yhtä paljon kuin 90-luvun alun lamassa. Tuolloin hallituksessa arvioitiin, että johtuen laman syynä olevasta kansainvälisestä pankkikriisistä, kriisistä voidaan päästä myös kohtuullisessa ajassa yli. Päädyimme siihen, että valtio ei omilla toimillaan syvennä lamaa. Siis emme ryhtyneet 90-luvun tapaan leikkaamaan heti, vaan teimme kohdistettuja elvytystoimia rakentamiseen, viennin rahoitukseen ja veroelvytyksen kautta kotimaiseen kulutukseen. Näillä toimilla yhdessä alhaisen koron ja pankkisektorin takaamiseksi tehtyjen toimien kanssa oli vaikutuksensa siihen, että meillä ei ajauduttu laajaan konkurssiaaltoon ja massatyöttömyyteen.

Elvytystoimet yhdessä maailmantalouden kasvun kanssa vaikuttivat siihen, että jo vuosina 2010 ja 2011 ylsimme noin kolmen prosentin vuotuiseen kasvuun. Muualla maailmassa ja Euroopassa kasvu jatkui, mutta Suomessa alkoi uusi neljän vuoden taantuma vuosina 2012–2015, jolloin BKT supistui hiljaa, mutta supistui kuitenkin. Työttömien määrä kasvoi sadalla tuhannella.

Taloushistorian olisi syytä selvittää se, miksi meillä vastoin markkinoitamme ajauduttiin taantumaan. Itse arvelen, että syitä on haettava erityisesti kahdelta suunnalta: kustannustasomme pysyi korkeana, eikä merkkejä ”sisäisen devalvaation” tekemisestä ollut.

Toinen syy oli myös kotitekoinen: meillä käynnistyi mittava verojen kiristysohjelma. Verotuksen kiristäminen kohdistui erityisesti yrittämiseen ja omistamiseen. Omaa pääomaa ryhdyttiin verottamaan Suomessa aikaisempaa tiukemmin samaan aikaan kun kansainvälisen pankkisääntelyn kiristymisen takia investointien rahoittamiseen olisi tarvittu selvästi aiempaa enemmän omaa pääomaa. Ristiriita oli ammottava. Näistä syistä johtuen uskon, että yrittäjät eivät ryhtyneet riittävässä määrin uusiin investointeihin ja tällä hetkellä teollinen kapasiteettimme on noin 80 prosenttia vuoden 2008 tasosta.

Kun pankkisääntelyä kiristettiin, muistan kuinka eräässä tilaisuudessa Finnveran edustaja havainnollisti muutosta. Hän kertoi heidän kalvoissaan lukeneen ennen kriisiä, että yrityksellä pitää olla omaa rahaa investointiin 20 prosenttia, mutta nyt puhuttiin 30 prosentin tasosta. Kuulin myös yrityksistä esimerkkejä, joissa oman pääoman vaatimus saattoi olla jopa puolet. Kun tähän yhtälöön lisättiin se, että omistajille kerrottiin pääomatuloveron nousevan 28 prosentista 34 prosenttiin ja muuttuvan osin progressiiviseksi, niin lopputulos oli selvä: sääntelyllä ei todellakaan rohkaistu riskin ottamiseen. Väitän, että tässä kokonaisuudessa ovat päätekijät menetetylle vuosikymmenelle.

 

Kurinalaista kustannuskuria ja lisää paikallista sopimista

Nyt olemme päässeet kansainvälisen markkinan kasvuun kiinni. Siihenkin on monia syitä. Yksi niistä on kustannuskilpailukyvyn parantaminen, jossa pääministerimme teki valtavan työn lähes pakottaen järjestöt sisäiseen devalvaatioon. Ensimmäisen kerran yhteisvaluutan aikana ymmärrettiin, että vain omat päätökset ratkaisevat kilpailukyvyn.

Kansainvälinen kasvu on jatkunut poikkeuksellisen pitkään. Ilman mustien kuvien maalaamista seinälle totean, että vahvin nousu aina pysähtyy jossain vaiheessa. Keskuspankkien rahapolitiikka on varsinkin lännessä ylläpitänyt kasvua, vaikka tuottavuuden kasvu on jäänyt alhaiseksi. Kiinassa yksityisen sektorin velkaantuminen tarkoittaa vain sitä, että jossain vaiheessa tämän velan kasvun varaan tulevaa kasvua ei enää voida laskea.

Suomen asema tässä isossa kuvassa on selvä. Nyt on taottava rautaa niin kauan kuin maailmantalouden kasvu tuo meille tilauksia. Juoksemme ajan kanssa kilpaa, ehdimmekö esimerkiksi julkisen talouden tasapainottamisessa riittävän pitkälle tämän noususuhdanteen aikana.

Mutta toinenkin johtopäätös on selvä. Nyt on saatava aikaan käänteinen ilmiö, kuin minkä aiemmin kuvasin. Kun kysyntä maailmalla hidastuu, on meidän tällä kertaa kuuluttava niiden joukkoon, jotka voittavat tarjouskilpailuja kilpailun kiristyessäkin. Siksi kurinalainen kustannuskuri ja paikallisen sopimisen lisääminen ovat tärkeitä keinoja. Me itse lopulta päätämme, teemmekö työtä sillä korvauksella, jonka maailmalta kulloinkin kykenemme saamaan vai jäämmekö työtä vaille.

 

Rahoitus ja verotus oltava kunnossa yhtiömuodosta riippumatta

Viimeiset ajat ovat kertoneet, että Suomi voi saada alueelleen uutta teollisuutta, vanhaa tuotantoa voidaan kasvattaa ja uusilla aloilla, kuten matkailussa, voidaan valloittaa markkinoita. Meidän ei todellakaan tarvitse olla globalisaatiossa häviäjiä, vaan voimme oikein toimimalla kuulua menestyjiin.

Menestyksen aikaansaaminen edellyttää sitä, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita riskiä ottamalla hakemaan menestystä itselle, työpaikkoja muille ja vaurautta yhteiskunnalle.

Tässä palaan verotukseen ja siihen, mitä verotuskeskustelu kertoo ymmärryksestämme ja asenteistamme henkilökohtaista riskinottoa ja siitä palkitsemista kohtaan.

Tällä vaalikaudella olemme jatkuvasti kuulleet moitteita siitä, kuinka hallitus toteutti viiden prosenttiyksikön yrittäjävähennyksen verotuksessa. Se vähensi laskennallisesti verotuloja 100 miljoonalla eurolla. Kritisoijat kyllä puolustavat viime vaalikauden viiden prosenttiyksikön yhteisöveron alentamista, mutta eivät hyväksy saman helpotuksen antamista nyt niille yrittäjille, jotka eivät hyötyneet yhteisöveropäätöksestä. Yhteisöveropäätös oli suuri ja sen hintalappu oli noin 900 miljoonaa euroa vuodessa. Ja kuten tiedämme noin kymmenen suurimman yrityksen aikaansaavan noin puolet yritysten voitoista, osuu myös hyöty näille yrityksille. Mikä siinä on, että kun on institutionaalisesti omistettu yritys, niin sille verohelpotuksen antaminen hyväksytään helpommin kuin pienelle, jossa on kasvollinen omistaja?

Olin politiikan ulkopuolella, kun yhteisöveropäätös tehtiin. En pitänyt siitä, että se maksatettiin suurelta osin nostamalla kotimaisten yksityisomistajien osinkoveroa. Suurimman hyödyn sai ulkomainen Suomessa yritystä omistava sijoittaja ja maksajana toimi kotimainen kasvollinen omistaja. Tämä keinulauta kertoo jotain asenteistamme. Ne eivät siedä henkilökohtaista menestystä. Meidän olisi kyettävä kääntää yleistä asenneilmapiiriä siten, että kasvollinen, pitkäjänteinen ja yleensä kotiseutuunsa vahvasti ankkuroitu omistajuus nousisi arvostetuksi ja tavoiteltavaksi. Koulusta alkaen olisi opetettava, että jos joku tekee miljoonan euron investoinnin, on siitä saatava voittoa ja tuloa omistajallekin, jotta seuraavakin investointi kyetään tekemään.

Teknologian kehitys ei pysähdy, ja se vaatii yritystoimintaa sekä palveluissa että tuotannossa kehittämään itseään. Digitaalitekniikka ja robotiikka vaativat käyttöönottamiseksi pääomaa jatkuvasti. Ellei kehitystä ota vakavasti, huomaa nopeasti putoavansa kelkasta. Siksi on kannettava huolta, että yritysten vaatima rahoitus on kunnossa.