Presidentti ja puoluejärjestelmä

Presidentinvaaleissa on mahdollista asettaa ehdokkaita sekä puolueiden toimesta, että valitsijayhdistyksen kautta. Tätä valinnanvaraa on oikeus myös istuvan presidentin käyttää.

Huomioni kiinnittyi Niinistön perusteluihin, joissa perustetta valitsijayhdistyksen perustamiselle haettiin puolueiden harjoittamasta sisäpolitiikasta, josta ulkopolitiikka erotettiin irralleen omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Näinhän asia ei ole.

Puolueilla on myös roolinsa ja kantansa ulkopolitiikassa. Suomen kulloinkin tärkein ulkopoliittinen asiakirja on hallitusohjelma. Se on hallituspuolueiden keskenään neuvottelema ja sopima linjaus, jonka valmisteluvaiheessa hieman eri käytännöin sitä saatetaan vilauttaa myös tasavallan presidentille. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että puolueiden neuvottelijat haluavat tehdä työnsä keskenään. Samoin esimerkiksi Nato-kysymyksessä mitään merkittävää ei tapahdu suuntaan eikä toiseen ilman hallituspuolueiden ja laajemmin eduskuntapuolueiden tiivistä keskinäistä keskustelua ja laajapohjaista linjanvetoa. Presidentinvaaleissakaan ei päästä mihinkään siitä, että puolueilla on toisistaan poikkeavat Nato-kannat.

Usein eduskuntapuolueiden kesken haetaan kärsivällisesti konsensus yhteisiin kysymyksiin, ja tämä yhteinen kanta tukee presidenttiä työssään. On mielestäni väärä viesti, että presidentti-instituutio pyrkii ottamaan etäisyyttä ”puoluepolitikointiin”.

Presidentinvaalit ovat tärkeä osa kansanvaltaa. Valtionpäämiehen aseman ja tehtävien kautta käydään vaaleissa yhteiskunnallista keskustelua, joka kattaa monia muitakin asioita kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Kansanvallassa on oltava ehdokkaita ja vaihtoehtoja. 70-luvulla elettiin omaa aikaansa. Poikkeuslaki vuonna 1974 ja vuoden 1978 poikkeuksellinen laaja vaaliliitto kokoomuksesta kommunisteihin eivät jälkikäteen katsottuina kelpaa ylätason järjestelyinä ihailun aiheiksi.

Ensimmäiset kampanjapaidat ovat jo lippujuhlapäivästä alkaen olleet katukuvassa, ja aktiivinen kampanjointi alkoi siitä. Odotan että ehdokkaat istuvaa tasavallan presidenttiä myöten ovat viimeistään syksyn alusta valmiit myös keskinäisiin väittelyihin.

Kansanvaltaisissa vaaleissa aina yksi voittaa, mutta vain muiden ehdokkaiden ja puolueiden ansiosta syntyy kansanvalta ja valinnanvapaus. Me elämme normaalioloja, jossa vaaleissa ei äänestetä instituutiota vaan ehdokkaita.