Maaseudulla saa asua ja tehdä työtä

Matti Vanhanen Pukkilassa Kanteleen kylän kylänäyttelyn avajaispuheessa 1.7.2017:

Suomessa on pitkään käyty keskustelua ns. yhdyskuntarakenteen eheyttämisen nimissä siitä, onko suotavaa, että maaseudulle rakennetaan ja eikö uuden asutuksen pitäisi sijaita suurissa keskuksissa. Tätä keskittämistä on perusteltu ympäristönsuojelulla.

Tästä keskustelusta on syytä erottaa erilleen se luonnollinen asia, että monet nuoret hakevat ja saavat mieleisensä opiskelupaikan ja sen jälkeen työpaikan keskuksista. Suurissa kaupungeissa on paljon sellaista, joka nuoria kiinnostaa ja vetää puoleensa – ja tämä on aivan luonnollista. Se ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että keinotekoisesti hankaloitetaan maaseudulla asumista, sinne rakentamista tai yritysten perustamista.

Vapaus valita oma asumismuotonsa ja elämänpiirinsä on oltava aitoa.

Ympäristönsuojelua en hyväksy perusteeksi yhdyskuntasuunnittelussa keskittämiseen. Maaseudulla ihmisillä on selvästi paremmat mahdollisuudet halutessaan tuottaa asumisensa vaatima energia uusiutuvalla energialla, maaseudulla on käytännössä paremmat mahdollisuudet ravinteiden kierrättämiseen takaisin kasvualustalle ja lisäksi liikenteen uudet ratkaisut ovat nopeasti vähentämässä liikenteen kasvihuonepäästöjä. Tähän samaan suuntaan vaikuttaa etätyömahdollisuuksien parantuminen tiedonvälitystekniikan kehittyessä.

Kun nykyaikana rakennetaan talo, pitääkin sen ja siinä asuvien ihmisten ekologista jalanjälkeä tarkastella sadan vuoden perspektiivillä. Uskon, että tänään maaseudulle rakennettava talo tulee näkemään asukkaita, joiden ekologinen jalanjälki on tulevaisuudessa todella matala ja pikemminkin he saattavat esimerkiksi tonttinsa aurinkoenergialla olla tuottamassa puhdasta energiaa muillekin.

Pääkaupunkiseudun ongelma ekologisesti on se, että se on koko ajan hidastelija Suomessa matkalla kohti hiilivapaata yhteiskuntaa. Sen energiantuotanto on edelleen noin 90 prosenttisesti kivihiileen ja maakaasuun perustuvaa, vaikka siellä tehdään paljon hyvää työtä uusiutuvan energian lisäämiseksi. Pääkaupunkiseudun rakennustapa perustuu myös kasvihuonepäästöjä tuottavaan betoniin. Koska uudisrakentamisen painopiste on tällä vuosikymmenellä keskittynyt voimakkaasti suurimmille kaupunkialueille, on sen seurauksena puun käyttö rakennusmateriaalina romahtanut vain siitä syytä, että kaupungeissa ei haluta syystä tai toisesta käyttää puuta rakennusmateriaalina. Ratkaisematon ongelma liittyy myös siihen, että suurimmissa kaupungeissa on teknisesti todella vaikea toteuttaa ravinteiden, erityisesti fosforin suljettua kiertoa. Ravinteet tulevat pelloilta ruuan mukana kaupunkiin, mutta ne palaavat lähinnä puistojen rakentamiseen ja täyttömaiksi. Eivät takaisin pelloille.

Parin viime vuoden aikana normeja on purettu paljon ja rakennuslainsäädäntöön on tehty muutoksia, jotka helpottavat rakentamista maaseudulle. Valtiovalta ei enää ohjeidensa tasolla suosi keskittämistä.

Suurin haaste maaseudun tulevaisuudelle on luonnollisesti työssä. Meidän olisi kyettävä Suomen ja EU:n tasolla poliittisilla päätöksillä ja lisäksi maatalouden, teollisuuden ja kaupan keskinäisellä yhteistyöllä huolehtimaan siitä, että maatalouden perustuotannon kannattavuudelle on varmuus. Ja sama koskee metsätaloutta. Tämän rinnalla liikenneinfralla ja tietoliikenneratkaisuilla on turvattava se, että myös muun yritystoiminnan mahdollisuudet maaseudun kylissä toimimiseen ovat kilpailukykyiset kaupunkeihin verrattuna.

Uudenmaan maaseudun erityisenä vetovoimatekijänä voi olla se, että se kykenee samaan aikaan tarjoamaan lähiyhteisön turvallisuuden, luonnonläheisyyden ja kaupunkien kulttuuri- ja työelämän mahdollisuudet.

Olennaisintahan asumispaikassa on se, että ihmiset saavat itse valita sen. Meidän jokaisen mielitekomme ovat erilaiset ja ne lisäksi vaihtelevat elämäntilanteen mukaan. Yhteiskunnan on omalla toiminnallaan turvattava se, että ihmiset saavat tässä elämänsä viihtyvyyden kannalta tärkeässä asiassa noudattaa omaa vaistoaan ja toivettaan.