Lautakasa

Toimittajat muistelevat tuoreessa Ylegate-kirjassa myös vuosikymmenen takaista lautakasaväittelyä Ylen ja minun välillä. Uusia tietoja ei ymmärtääkseni ole esitetty. Nyt aiheena onkin se, miten pääministerit ovat pyrkineet vaikuttamaan Ylen toimintaan. Tämä on ehkä hyvä paikka minunkin puoleltani muistella, miltä ”kohu” vaikutti ja näytti toiselta puolelta aitaa ja miksi en mm. vienyt asiaa oikeuteen.

Asetelma syntyi, kun Yle esitti ohjelmassaan vihjeen, että olisin saanut omakotityömaalleni (rakensin vuosina 1995-96) rakennusyhtiöltä rakennustarvike-erän. Mitään yksilöintiä ei ollut, mistä yrityksestä tai tarvikkeista oli kyse. Tulkitsin, että kyseessä on pyrkimys kaataa minut epämääräisen uutisoinnin nostamalla kohulla, johon on vaikea vastata.

Tuoreeltaan vetosin, että Ylen on välittömästi kerrottava, mistä on kyse. Oikeusturvan ja vastineen teon kannalta se olisi ollut välttämätöntä. Sitten kutsuin koolle tiedotustilaisuuden. Ylen edustajilla ei ollut kuitenkaan mitään lisätietoja. Itse kerroin heti julkisesti, että ainoa hankinta, jonka olen tehnyt rakennusyhtiöiltä, on ollut pieni erä tuppeen sahattua koivua (tukin läpi kertaalleen raakasahattua lankkua) kirjahyllyn rakentamista varten. Rakensin sen puusepäntöinä. Sanoin, että jos kyseiseen hankintaan liittyy jotain epäselvyyksiä, niin ne on varmasti helppo selvittää. Kukaan ei halunnut tätä käydä läpi, mutta tästä jäi elämään termi ”tuppeen sahattu” kohun tunnuksena.

Kesti useita päiviä, kunnes Yle tiedotti, että kyse ei nimenomaan ole arvelemastani tuppeen sahatusta koivusta vaan korkealaatuisesta hienohöylätystä puutavarasta, jonka määrä ja arvo ovat pääministerinkin mittapuun mukaan suuria. Lopultakin minulle esitettiin konkreettinen väite.

Tämän yksityiskohtaisen väitteen jälkeen pyysin välittömästi, että muista tiedotusvälineistä joku valitsee rakennusalan tarkastajia ja päästän heidät tutkimaan taloni ja tonttini läpikotaisin. Talo oli kiveä ja kaikki puutavara oli helposti nähtävissä. Tekniikan Maailman Rakennusmaailma-lehti tarttui haasteeseen ja valitsi kaksi arvostettua ja kokenutta tarkastajaa. Heidän raporttinsa oli yksiselitteinen: mitään väitetyn kaltaista puutavaraa talossa ei ole käytetty. He kertoivat, että annetun määritelmän mukaan on helppo tarkastaa käytetyt puutavarat. Lehdistö uutisoi tarkastuksen tulokset – osa asiallisesti, osalla taisi olla skeptisyyttä seassa.

Itselläni oli onneksi tallella kuitit kaikista olennaisista tavaraeristä. En tuolloin kertonut tätä kenellekään, koska jätin ne taustatuekseni, jos Yle keksisikin väittää, että kyse oli jostain muusta materiaalista. Olisin voinut todistaa, mistä mikäkin rakennustarvike on hankittu. Tarkastuksen jälkeen uusia väitteitä ei sitten enää kuulunutkaan.

Näiden päivien aikana Yle kommentoi ohjelmaa toteamalla, että he eivät väittäneet mitään, vaan jättivät katsojan pääteltäväksi johtopäätökset. Kyse oli kuulemma savolaisesta metodista. Teksti oli varmasti katsottu juristien kanssa. Tällaisen myrskyn silmään vedetylle poliitikolle tuollainen metodi on sietämätön ja epäreilu. Varsinkin kun tällainen metodi jätti pysyväksi halventavan nimittelyn, johon törmään vähän väliä.

Luin Ylegate-kirjasta kirjoitetun Suomen Kuvalehden jutun, jossa minua hämmentää ajattelutapa, jonka mukaan ohjelman tekijät ajattelivat, että veisin asian oikeuteen. Voiko tosiaan olla niin, että Ylessä oli tai on sellainen sisäinen kulttuuri, jossa edes ajatellaan tällaista? Heitetään väite ja jätetään epäillyn tehtäväksi oikeuden kautta todistaa syyttömyytensä. Oikeusvaltiossa vapaa lehdistökään ei saa mielestäni omaksua tällaista kulttuuria.

Toimittajat olivat niin kokeneita, että heidän on pitänyt ymmärtää se, että tällaisessa asiassa pääministeri ei voi haastaa valtakunnan päämediaa oikeuteen ja riidellä siitä kaksi vuotta. Minun olisi tosiasiassa silloin pitänyt samalla jättää tehtäväni. Oikeuteen vietäessä johtava poliitikko joutuu sulkemaan suunsa kaikelta julkiselta väittelyltä, jotta ei synny kuvaa, että hän pyrkisi vaikuttamaan oikeuslaitoksen riippumattomaan päätökseen. Minun olisi siis pitänyt vaieta ja muut olisivat melskanneet??

Linjaani vaikutti myös tuore kokemus pitkästä oikeusjutusta. Siinä näin, kuinka kauan se kestää ja miten vaikea on kommentoida, kun joutuu vain sanomaan, että oikeus käsittelee. Kun on kyse pääministeriä kohtaan tunnettavasta luottamuksesta, ei parlamenttiakaan voi pyytää odottamaan vuosien oikeudenkäyntiä.

Omaksuin heti kannan, jonka mukaan väite on selvitettävä nopeasti ja samoilla journalistisilla ja julkisilla metodeilla, joilla se oli kasattu. Ja niin toimin. Asiaa ei voitu jättää vellomaan.

Nyt jälkikäteen pohditaan, oliko silloin pääministerin ja Ylen välillä taustalla jotain keskustelua, mistä ei tiedetä. Todettakoon, että otin kantaa aiheeseen vain julkisesti, tiedotustilaisuuksissa ja muiden medioiden haastatteluissa. Se on minusta hyvä oppi. Johtavan poliitikon ei kannata käydä median kanssa tällaisissa kiistoissa taustakeskustelua, vaan pitää työnjako selkeänä. Eilen Ylen asemaa käsitelleessä A-Teemassa Ylen toimittaja käytti minua esimerkkinä siitä, kuinka johtavat poliitikot tulevat linjoja pitkin toimituksiin. En tosiasiassa toiminut näin. Esitin kritiikkini suoraan mutta julkisesti. Toivon, että se Ylen toimittaja, joka olisi kokenut minun tulleen toimitukseen linjoja pitkin, kertoo suunsa puhtaaksi.

Pohdin miksi Yle viivytti lisätietojen antamista päivien ajan lautakasauutisoinnin aikana. Viivyttely vahvisti käsitystäni siitä, että idea on kohun pitkittämisellä kaataa minut. Arvelen, että he uskoivat asiaansa ja odottivat, että julkisen kohun saattelemana saavat mahdollisessa tavaraketjussa mukana olleilta ihmisiltä lisää tietoja. Tällaisia tietoja ei ilmeisesti tullut.

Toivon, että kirjan väite siitä pitää paikkaansa, että lautakasa-casen jälkeen Ylessä arvioitiin uudelleen toimintatapoja. Kaikesta pitää oppia. Minä ainakin opin. Jos joskus vielä rakennan, täytyy joka tieto laittaa talteen siltä varalta, että joku 15 vuoden päästä kyselee.

Toivon myös, että Yle oppisi sen, että virheellisen leimaamisen jälkeen se voisi myös huolehtia väärin syntyneiden leimaavien mielikuvien oikaisemisesta. Journalistiseen vapauteen tulisi liittyä myös vastuu.

 

Matti Vanhanen

 

Tekstiä muokattu 18.4.2017 klo 16:38