Kehyssäännöille uusi malli – velkasuhde ensi kaudella 40 prosenttiin

Suomi on nyt neljä vaalikautta todistanut sen, että vaalikaudeksi asetettu kehys pitää. Olemme tällä luotettavuudella hankkineet luottamusta rahoitusmarkkinoilla. Kehys on pitänyt monissa tilanteissa. Se piti menokurin 2003-2008 vahvassa nousussa, jossa valtiolle kertyi ylijäämää runsaasti. Kehys riitti myös vuosien 2009-2010 elvytykseen.

Pitää kuitenkin todeta, että vuositasolle asetettu kehys ei vastaa niihin tarpeisiin, joissa välillä olisi järkevää investoida hetkellisesti uudistuksiin tulosten saavuttamiseksi tulevaisuudessa. Esim. Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen on ollut viime vuosina aihe, jonka tarpeita ei pysty hallitusneuvotteluissa neljäksi vuodeksi etukäteen tietämään.

Kehyssääntöön kannattaisi miettiä ainakin seuraavan kaltaisia muutoksia:

Pysyville lakisääteisille menoille kehyksen menokatto voisi säilyä nykyisen kaltaisena. Sen sijaan jos valtiolle kertyy ylijäämää, olisi sen käyttö oltava mahdollista muuhunkin kuin verokevennyksiin ja velan maksamiseen. Hyvä sääntö voisi olla, että ylijäämästä vähintään puolet käytetään vanhan velan lyhentämiseen, mutta toista puolta voi käyttää väliaikaisiin uusiin menoihin tai väliaikaisiin verokevennyksiin. Idea olisi siis se, että hetkellistä ylijäämää voisi käyttää kertainvestointeihin julkisissa menoissa ilman, että siitä syntyy uutta pysyvää menotasoa.

Sama saisi koskea ministeriötasolla tilanteita, joissa toimintatapaa muutetaan ja siitä syntyy uusia tuloja. Nykyinen menosääntö estää näiden tulojen käytön edes samaan tarkoitukseen. Tälläisissä tilanteissa menosääntöä pitäisi voida rikkoa.

Hallituksen pitää voida myös neljän vuoden sisällä rytmittää koko vaalikauden kehystä vuosien välillä siten, että jos alkuvaiheessa tekee investointeja, täytyy vastaavasti loppukaudesta tinkiä. Vuodet voisivat siis olla erilaisia.

Nykyinen kehyssääntöhän on koskenut vain määriteltyjä menoja. Sen sijaan veroratkaisuja se ei ole sitonut. Se on johtanut siihen, että valtio on budjettimäärärahojen sijasta korjannut asioita verovähennyksin. Usein kohdistus ei tällöin osu parhaiten kohdalleen. Tästä esimerkkeinä ovat ne kerrat, kun pienituloisten asemaa on helpotettu verokevennyksin vaikka oikein kohdistettu tulonsiirto olisi paremmin kohdistuva. Tai maatalouden kustannuksia on alennettu polttoaineveroratkaisuin, vaikka kohdistettu tuki olisi ollut parempi. Jälkikäteen voin sanoa, että vuosien 2009-10 mittava elvytyskin olisi saattanut rakentua toisin kertamäärärahoilla kuin veroelvytyksellä.

Tiukka menosääntö ja sen johdonmukainen noudattaminen kaikilla mahdollisilla hallituspohjilla on osoittanut, että Suomeen voi julkisena taloudenpitäjänä luottaa. Tästä eteenpäin huomiota kannattaisi keskittää menotason sijasta valtiontalouden tasapainon ylläpitämiseen. Alkavan vaalikauden on tuotettava ylijäämää ja kykyä painaa velkasuhdettamme velkoja lyhentämällä selkeästi alaspäin, mutta ensi vuosikymmenen loppupuolella alkaa jakso, jossa jo tasapainokin on vaativa suoritus. Pidän täysin realistisena, että tasaisella velan lyhentämisellä velkasuhteemme voidaan palauttaa noin 60 prosentin tasolta 40 prosentin tasolle yhden vaalikauden kuluessa.

Matti Vanhanen