Itsenäistyminen vaati oikeat olosuhteet

Joutsassa 22.9.2017

 

Juhlavuotemme pääasiana on oltava katse tulevaisuuteen, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää itsenäistymisemme alkujuuret, koska itsenäisyyttä on ylläpidettävä samassa maailmassa, jossa sen aikanaan saimme.

Suomen kohdalla kannattaa tarkastella viittä taustatekijää, jotka olivat tarpeen itsenäisyyden saavuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi varsinkin ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

Nämä viisi taustatekijää ovat 1) emämaan tilanne, 2) kansainvälinen tilanne, 3) hallinnollinen ja poliittinen kykymme, 4) sivistyksellinen kypsyys ja 5) taloudellinen pohja.

Ensimmäisenä Venäjän keisarikunnan ja keisarihallinnon romahdus loi osana maailmansotaa ja vähitellen kehkeytynyttä vallankumouksellista tilannetta pohjan reuna-alueiden irtautumiselle. Ilman maailmansotaa ja keisarikunnan tuhoa itsenäistyminen ei silloin olisi tapahtunut. Emämaan uusi ja alkuvaiheissa olemassaolostaan taisteleva kommunistinen vallankumous oli omaksunut politiikan, joka suosi kansakuntien itsenäisyyttä ja oikeutta päättää omasta kohtalostaan. Tämän rinnalla kuitenkin kommunistit yllyttivät suomalaisia tovereitaan ottamaan vallan täällä ja itsenäistymisen jälkeen syntyikin sisäinen sota. Leninin hallinnon päätös tunnustaa Suomen itsenäisyys oli merkki ulospäin heidän liberaalista kansallisuuspolitiikastaan, mutta he uskoivat ilmeisesti sen rinnalla saavansa vallankumouksen kautta myös Suomen lopulta uuteen liittoon itsensä kanssa.

Toiseksi maailmansodan pitkittyessä kansainvälisesti kävi yhä ilmeisemmäksi, että sodan jälkeen Eurooppaan syntyy suuri joukko kansallisvaltioita. USA:n presidentti Woodrow Wilson oli tämän opin näkyvin ja vaikutusvaltaisin kannattaja. Wilsonin nimi olisikin syytä lausua Suomen itsenäisyyden juhlassa. Tämä yleinen ilmapiiri ja lähtökohta rauhanneuvotteluissa auttoivat kaikkia itsenäistyviä kansakuntia. Mahdollisuuksien ikkuna avautui meille. Vanhat keisarikunnat tai niiden jälkeläiset eivät saaneet enää oikeutta ylläpitää etupiirejään toisten kansojen kustannuksella. On hyvä nähdä, että tavattoman monet muutkin meitä koskeneet suuret muutokset ovat liittyneet kansainvälisen suhdanteen muutoksiin.

Kolmanneksi suomalaiset olivat asteittain hankkineet itselleen poliittisen ja hallinnollisen kyvyn itse johtaa maataan. Tämän kehityksen alkutahdit luotiin jo pitkällä Ruotsin vallan aikana syntyneissä hallintorakenteissa. Yli sata vuotta aiemmin syntynyt autonominen Suomi pyöritti suurta osaa itsenäisen maan hallinnosta: tärkeimmät puuteet olivat ulkoasiainhallinto ja puolustushallinto. Lainsäädäntö ja vahva oikeusvaltioperintö myös lakien tulkitsemisessa vahvisti kykyä toimia itsenäisesti. Laillisuusperiaatteen korostaminen venäläistämispyrkimyksissä kasvatti kykyjämme. Tärkeää – kenties tärkeintä – oli, että meille oli syntynyt puoluelaitos ja sen myötä poliitikkokunta, joka pystyi itse ja ryhmässä itsenäiseen päätöksentekoon. Kunnallishallinto oli myös kasvattanut tätä omavastuun periaatetta. Kyky ottaa ratkaiseva askel oikealla hetkellä syntyi tästä kaikesta. Alkion, Ståhlbergin ja Svinhufvudin nimet on ehdottomasti mainittava, mutta olennaista oli se, että meillä oli rakennettu poliittinen rakenne, jonka johdossa kyseiset henkilöt toimivat.

Neljänneksi itsenäistyminen oli sivistysliike. Tämän merkitys korostui erityisesti kyvyssämme rakentaa sisäisen sodan jälkeen eheyttä ja ylläpitää demokratia ja oikeusvaltio 30-luvulla niin monien muiden luisuessa diktatuuriin ja tuhoon. Sivistysliike syntyi vähitellen kansakoululaitoksen, kirjastojen, yliopiston, sanomalehdistön, kulttuurivaikuttajien ja yhdistystoiminnan yhteisvaikutuksesta. Kansan koulutustaso ei ollut korkea, mutta ymmärrys yhteiselosta oli kehittynyt. Kansallinen herääminen nostatti itsenäisyystahtoa, mutta kuten sanoin, sivistysliikkeen voima ja merkitys oli sittenkin korkeimmillaan itsenäistymisen jälkeen kahden seuraavan vuosikymmenen karikoissa. Kansakunta ei ollut sisäisissä asioissa lainkaan yksimielinen. Lukuisat eri suuntiin toimeen käyneet liikkeet kävivät kovaa keskinäistä kampailua, jossa sanan säilät heiluivat. Mutta tämä valmensi suomalaisia lopulta kansanvaltaiseen hallintoon ja oman vastuun ottamiseen – kunhan ensin punaisten vallankaappausyritys oli torjuttu.

Viidenneksi myös talous vahvistui pala palalta ruohonjuuritasolta ja kuvaisin, että myös taloudessa tapahtui samanlainen innostus kuin kulttuurin puolella kansallisessa heräämisessä. Vuoden 1879 elinkeinovapautta ei saisi unohtaa itsenäisyyden juhlapuheissa. Se on ollut taloushistoriamme tärkein päätös. Se nosti ja salli aktiivisten, erityisesti nuorten lähteä liikkeelle perustamaan yrityksiä ja luomaan uutta. Se mahdollisti myös paremmin ulkomaisten osaajien ja pääoman tulla tänne kehittämään talouttamme. Karjalaisen Juho Lallukan tarina puotipojasta liikemieheksi ja kulttuurin tukijaksi on kuin pienoiskuva tästä kaikesta. Ilman yrittäjyyden vapauttamista emme olisi ehtineet saada itsenäisyyden taloudellista pohjaa kuntoon.

Nämä viisi perusehtoa osuivat kannaltamme oikeaan asentoon juuri syksyllä 1917, ja meillä oli kyky käyttää tuo avautunut ikkuna itsenäistyäksemme. Historian kohdalla ei kannata koskaan jossitella, mutta voi vain kysyä, että jos noihin aikoihin puhelin, rautatiet, sähkö ja sanomalehdistö eivät olisi kehittyneet koetulla tavalla, niin olisiko eri elämänalueilla tapahtunut ryhmittyminen ja ajatusten vaihto toteutuneet itsenäisyyteen asti vievällä tavalla. Samalla tavalla on yritettävä tässä ajassa nähdä, mitä syvempiä vaikutuksia digitalisaatiolla on tapaamme kommunikoida, järjestää yhteiskuntia ja mobilisoida poliittisia voimia. Maailma ei ole tässäkään suhteessa muuttunut: muutoksella on varmasti nytkin suunta, jonka osaamme kuvata vasta jälkeenpäin.

Matti Vanhanen