Eurooppa 24.3.2017

Viikonvaihteessa EU:n johtajat kokoontuvat viettämään unionin 60-vuotisjuhlaa. Juhlaan on aihetta sikäli, että olemme ylläpitäneet rauhaa läntisessä Euroopassa koko tuon ajan ja alueemme talous on kehittynyt valtavasti. Juhlaan taas on vähemmän aihetta juuri tässä ja nyt. Puolasta uutisoitiin, että maa ei ehkä allekirjoita juhlan julistusta. Julistus on kuin tällaiseen tilaisuuteen kuuluva kaunis juhlapuhe ilman uusia linjanvetoja. Puolan mahdollinen kieltäytyminen kieliikin ristiriidoista, jotka ovat syvemmällä suhteessa ajatuksiin kehittää unionia.

Suomi on koko jäsenyytensä ajan korostanut sitä, että unionin olisi syytä keskittyä suuriin aidosti laajaa yhteistyötä vaativiin asioihin, joilla usein lisäksi on globaali luonne. Olla suuri suurissa asioissa ja pieni pienissä asioissa, on ollut linjamme. Unionin kehitystyössä olemme korostaneet sitä, että pienen maan kannattaa olla mukana ytimessä eli vaikuttamassa asioihin. Pieni painotusero tässä on ollut. Pääministeri Lipposen aikana korostettiin, että Suomen kuuluu olla kaikissa ytimissä. Itse omaksuin kannan, jonka mukaan tavoitteenamme on olla täysipainoisesti vaikuttamassa, mutta harkitsemme tapauskohtaisesti, mihin tiiviimpään yhteistyöhön kannattaa lähteä mukaan. Muistaakseni jokin perheoikeuteen liittyvä lainsäädäntö oli sellainen, josta jäimme pois. Meidän siis kannattaa kuulua sellaisiin ydinryhmiin, joilla on oikeasti merkitystä unionin suuren linjan muovaamisessa ja joihin kuulumisella saavutamme maksimaalisen vaikutusmahdollisuuden unionin kantojen muokkaamisessa.

Meidän kannattaa aktiivisesti olla valmistelemassa nyt myös unionin puolustusulottuvuutta. Unioni ei ole omaksumassa roolia aluepuolustuksessa, mutta tästä huolimatta alan yhteistyö sekä kehittää omia kykyjämme, että parantaa yleisiä yhteistyövalmiuksia puolustuksen alalla. Tästä saattaa tulla taas uusi ydin unionille. Se mitä blogeissani kirjoitin tästä teemasta vuodenvaihteessa, on yhä ajankohtaisempaa.

Suurimmat ristiriidat unionin sisällä taitavat liittyä erityisesti kahteen aiheeseen: pakolaispolitiikkaan ja siihen liittyen yhteiseen taakanjakoon sekä tarpeisiin kehittää valuuttaunionia.

Valuuttaunioni muodostaa yhden ytimen. Vähitellen unioni joutuu linjaamaan, miten yhteisen valuutan maailmaa kehitetään. Kiista koskee kysymystä yhteisestä vastuusta. Valuuttaa perustettaessa tehtiin se virhe, että jokainen mukana oleva valtio pääsi hyödyntämään alhaista korkotasoa itselleen, vaikka maan talous olisi kehittynyt huonosti ja julkisen talouden hoito olisi ollut retuperällä. Tästä Kreikka on ääriesimerkki. Nyt mielestäni tärkeimpänä ohjenuorana on pidettävä moraalikadon estämistä. Sääntöjen on oltava sellaiset, että kukaan ei voi ajatella, että ongelmat kaadetaan yhteisen kassan murheiksi. Kansallisesti tehdyistä virheistä maksajakin on löydettävä läheltä – ei naapurimaista, saati kauempaa.

Ollessamme samaa valuutta- ja työmarkkina-aluetta, on vain ajan kysymys, kun keskustelua viedään siihen, pitäisikö sosiaalipolitiikkaa ja työmarkkinoita ohjaavaa lainsäädäntöä yhtenä8istää. Pelkään, että jos näin edettäisiin kohti sosiaalista Eurooppaa, heikentäisi se eurooppalaisten talouksien dynaamisuutta ja kykyä joustaa ja reagoida muuttuviin maailmanmarkkinoihin.

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla näkyy se ikävä paradoksi, että kriitikkojen ja järkevien johtopäätösten välillä on ammottava aukko.

Luulisi, että ne jotka eniten vastustavat pakolaisten tuloa Eurooppaan, kannattaisi kannattaa toimintakykyistä ja yhtenäistä rajavalvontapolitiikkaa, unionin vahvaa ulkoista toimintakykyä, yhteistä kehitysapua ja yhteisiä toimintatapoja ja pelisääntöjä unionin sisällä suhteessa tulijoihin. U(nionia olisi siis näissä kysymyksissä vahvistettava kyetäksemme varautumaan huomattavasti suurempiin kriiseihin kuin toissa vuonna näimme. Kriitikot kuitenkin toimiva5t toisin. Heidän mielestään unionia ei pidä näissäkään kysymyksissä vahvistaa vaan pikemminkin jakaa Eurooppaa takaisin kohti yksittäisiä erillään toimivia valtioita. Ajattelutapa on, että maiden rajoille voitaisiin rakentaa aidat ja ongelmat pysyisivät silloin aidan takana. Tällainen ajattelu edustaa illuusiota. Jos miljoonat ihmiset pyrkivät Eurooppaan, ei heitä aidoilla pysäytetä. Pysäyttäminen pitää tehdä etukäteen kaukana Euroopan rajojen ulkopuolella kaikella sillä yhteistyöllä, mihin 500 miljoonan asukkaan muodostama vauras Eurooppa parhaiten yhteistä vaikutusvaltaansa käyttämällä voi pystyä.

Monet unionin kehittämisen ja ”syventämisen” kannattajat puhuvat näihin aikoihin lämpimästi eriytyvän kehityksen puolesta. Eli että pienempi maaryhmä – ydin – voi unionin sisällä edetä yhteistyössään ja muut voivat halutessaan tulla myöhemmin perässä. Varoittaisin hieman tästä. Eriytyvä kehitys on jo nyt sinällään arkipäivää erityisesti euron osalta, mutta jos teemme siitä systeemin syventää unionia, päätyisimme todellisuudessa jakamaan unionin. Mitä poliittisemmasta aiheesta eriytymisessä on kyse, sitä luultavammin ulkopuolella olevat ottavat enemmän henkistä etäisyyttä koko unionin perustehtäviin ja arvoihin. Vaalisin nyt eri tavoin unionin yhtenäisyyttä. Eriytyvää kehitystä voidaan harkituissa kysymyksissä käyttää, mutta valmistelun on oltava avointa ja sellaista, että siihen myös ulkopuolelle jättäytyvät mahdollisimman paljon osallistuvat.

Tärkeää unionin tulevaisuuskeskustelussa on, miten Brexit toteutetaan ja miten Britannian jättämä aukko unionin budjetissa kurotaan umpeen. Toivon, että unioni keväällä käynnistää omat ”YT-neuvottelut” samaan aikaan kun eroneuvotteluista tehdään päätös. Instituutiot on saatava itsetutkisteluun siitä, miksi suuren jäsenmaan kansalaisten enemmistö halusi hylätä yhteistyön. Noin kymmenyksen suuruinen organisaation karsinta johtaa itsetutkiskeluun ja on ehkä se tapa, jolla saisimme karsittua pikkutarkan sääntelyn ja keskittäisimme aikamme suuriin kysymyksiin.

On muutama suuri asia, joihin unionin on haettava yhdessä vastauksia: Miten tämä vanha korkean kustannustason manner pärjää maailmalla digitalisaation ja robotiikan aikana. Miten vastaamme Afrikan kehityshaasteeseen, kuivuuteen, terrorismiin ja tulevaan pakolaisaaltoon. Miten jatkamme globaalin ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ja miten vakautamme rauhan lähialueillamme ja saamme toimivan suhteen Lähi-Itään, Turkkiin ja Venäjään.

Matti Vanhanen