Aloitteellisuutta EU:n puolustusyhteistyöhön

Alkaneen vuoden aikana Suomikin joutuu miettimään, mitä Euroopan Unionin puolustusulottuvuuden kehittämisellä voitaisiin saavuttaa. Suomihan on koko jäsenyytensä ajan ollut valmis ja kiinnostunut kehittämään puolustusalan yhteistyötä. Olimme muun muassa heti alusta alkaen mukana kokoamassa nopean valmiuden kriisinhallintajoukkoja. Niitä ei ole vielä käytetty.

Joulukuun huippukokouksessa pääministerit linjasivat jatkovalmisteluja, joihin nyt alkaneena vuotena toivottavasti päästään ottamaan kantaa. Nostan joulukuun päätöksestä esille kaksi aihetta.

Unioni ryhtyy rahoittamaan puolustusta kehittävää tutkimustoimintaa. Aluksi nykyisellä rahoituskaudella vain noin 20 miljoonan euron vuosivauhdilla, mutta vuodesta 2020 alkaen 500 miljoonan euron vuosipanostuksella.

Uskon, että tätä avustusta käytetään vipuna, jolla aseteknologian kehittämisessä saadaan aikaan valtioiden välistä yhteistyötä ja valtiot käyttävät luonnollisesti paljon omaa rahaa saadakseen EU-avustuksen.

Periaatteista sovittava

Ellen pahasti erehdy, niin nyt monessa aseita myyvässä maassa mietitään, millä näihin rahoihin voi päästä käsiksi. Tärkeää on myös sopia periaatteista, joilla syntyvää tietoa EU-kumppanien kesken voidaan jakaa.

Vuosien ja vuosikymmenten mittaan nämä panostukset vahvistavat varmasti merkittävällä tavalla Euroopan omaa teknistä tasoa.

Toinen yhteistyömahdollisuus, joka nyt saatetaan ottaa käyttöön on sanahirviö ”rakenteellinen yhteistyö”. Olin perustuslaillista sopimusta neuvoteltaessa mukana etsittäessä perussopimukseen muotoa, jonka kaikki voivat hyväksyä.

Ajatus on, että sotilaallisilta kyvyiltään pisimmälle edistyneet maat voivat perustaa esimerkiksi muutaman maan kesken joukkokokoonpanoja, joita voidaan käyttää nopeaa reagointia tarvitsevissa vaativissa operaatioissa.

Aloitteellisuutta yhteistyöhön

On selvää, että mahdollisesti syntyvät kokoonpanot ovat myös Naton käytettävissä, mikäli ne koostuvat Nato-maiden sotilaista.

Suomella on mielestäni selvä intressi olla mukana rakentamassa näitä kumpaakin yhteistyötä kehittävää toimintoa. Ei-Nato-maana meidän ei välttämättä ole yksinkertaista hypätä mukaan joukkokokoonpanoon, jota Nato-tehtäviin käytettäessä olisi osaltamme paikattava jonkun toisen maan sotilailla. Ollaksemme kunnolla mukana alusta alkaen, Suomen kannattaakin nyt olla itse aloitteellinen yhteistyön rakentamiseksi. Tähän tähtäsi pelkistetty ideani joulun jälkeen.

Mikäli osassa jäsenmaita ryhdytään valmistelemaan rakenteelliseen yhteistyöhön siirtymistä, kannattaisi mielestäni Suomen etsiä sotilaallinen ala, jonka kehittämisestä oma maanpuolustuksemme hyötyy ja jossa oma suorituskykymme on ensiluokkaista.

Eräs tällainen mahdollisuus voisi olla talviolosuhteissa tapahtuvan toiminnan kehittäminen sekä puolustuksen että pelastustehtävien kannalta. Pitää muistaa, että EU:n “yhteisvastuu” ulottuu myös katastrofeihin ja luonnononnettomuuksiin.

Tutkimusohjelman oltava kunnianhimoinen

Suomi voisi koota maajoukon, johon kuuluvilla on sama tarve. Koottaisiin joukkokokoonpano vuosien ajaksi. Se olisi nopeassa lähtövalmiudessa. Mutta saman aloitteen olennaisena osana olisi monivuotisen tutkimusprojektin käynnistäminen talvisodankäynnin ja pelastustehtävien teknologian ja materiaalien kehittämiseksi.

Tutkimusohjelman olisi oltava kunnianhimoinen ja lähtökohtana oli oltava, että jatkossa myös siviilituotanto voisi hyötyä erityisesti materiaalien kehittämisestä talviolosuhteisiin.

Talviolosuhteet on vain esimerkki, mistä Suomi voisi nyt hakea konkreettista yhteistyökuviota. Miksei aihetta voisi hakea myös hybridi- tai kybersodankäynnistä. Puolustushallinto itse tietää, mikä olisi järkevintä omalta kannaltamme siten, että se olisi perusteltua myös koko unionin näkökulmasta. Talvi ja vuoriston lumi ovat nekin osa unionia. Olennaista on, että Suomi miettii nyt omaa kantaansa unionin puolustusulottuvuuteen.

Suurempi vastuu sotilaallisista suorituskyvyistä

Kun unionin puolustuspolitiikasta keskustellaan, on ymmärrettävä, että sillä ei olla rakentamassa EU-armeijaa eikä vaihtoehtoa Natolle. Kyse on pikemminkin evoluution kaltaisesta kehityksestä, jonka lopputulosta ei kannata nyt määritellä.

Lähtökohtana lienee se itsestäänselvyys, että läntisen Euroopan on otettava asteittain nykyistä suurempi omavastuu sotilaallisista suorituskyvyistä. EU:n perussopimuksessa on sinällään määritelty, miten päätöksenteko jopa mahdollisesta yhteiseen puolustukseen siirtymisestä tehtäisiin. Eli sekin mahdollisuus jossain tulevaisuudessa saattaa olla olemassa. Sitä ei pidä etukäteen kieltää meiltä itseltämme eikä muilta EU-mailta. Kun näin sanon, ei pidä silti ajatella, että kyseessä olisi tähän hetkeen liittyvä asia tai tarve.

Kolumni julkaistu MTV:n verkkosivuilla 10.1.2016